Kolumni: Tiemaksut on torjuttava

Kolumni on ilmestynyt Keski-Uusimaa-lehdessä 26.11.2018

Helsingin seudun kunnat antavat lähikuukausina lausuntonsa Helsingin seudun maankäytön-, asumisen ja liikenteen suunnitelmasta. Suunnitelmassa kuvataan, miten neljäntoista kunnan muodostaman ja 1,5 miljoonan asukkaan Helsingin seutua tulisi kehittää vuosina 2019-2050.

Maankäytön-, asumisen ja liikenteen suunnitelma on tärkeä asiakirja. Keväällä hyväksyttävän suunnitelman pohjalta seudun kunnat neuvottelevat valtion kanssa uuden MAL-sopimuksen. Sopimuksessa päätetään niistä keinoista, joilla seudun kehittämistä ohjataan tulevina vuosina.

Helsingin seudun maankäytön-, asumisen ja liikenteen suunnitelma pitää sisällään monia kannatettavia tavoitteita. Huolestuttavaa kuitenkin on, että suunnitelmaluonnoksessa ajetaan erittäin voimakkaasti ja peittelemättä tiemaksujen käyttöönottoa seudun kuntien alueella.

Keski-Uudenmaan kunnat ovat johdonmukaisesti vastustaneet koko 2000-luvun ajan tiemaksuja. Maksujen vastustaminen on edelleen ajankohtaista, kun tiemaksuja jälleen valmistellaan. Tiemaksut kohtelisivat epäreilusti kehyskuntien asukkaita ja vaikeuttaisivat kuntien kehitystä.

Tiemaksujen käyttöönotto edellyttäisi, että joukkoliikenne olisi myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella aito vaihtoehto henkilöautolle. Tällä hetkellä näin ei ole edes Keski-Uudenmaan alueella. Joukkoliikenneyhteydet eivät nykyisellään tavoita merkittävää osaa kehyskuntien asukkaista.

Tiemaksusuunnitelmat tulee haudata, kunnes joukkoliikenne on todellinen vaihtoehto Helsingin seudulla. Liikenteen päästöjen vähentäminen on toki tärkeää, mutta päästöjä voidaan vähentää tehokkaasti myös hankaloittamatta tarpeettomasti ihmisten liikkumista arjessa.

Etsittäessä keinoja liikenteen päästöjen vähentämiseksi kääntäisin itse huomion eurooppalaisittain vanhan autokantamme uudistamiseen. Tukemalla sähköllä ja muilla vaihtoehtoisilla polttoaineilla kulkevien autojen yleistymistä olisi mahdollista vähentää päästöjä tiemaksuja tolkullisemmin.

Eemeli Peltonen

Kirjoittaja on Järvenpään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (sd.)

Jaa julkaisu

Eemeli Peltonen

Kansanedustaja (sd.) ja Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Jatka lukemista

Kolumni: Vapaan sivistystyön rahoitus on turvattava

Kolumni on julkaistu Keski-Uusimaassa 4. kesäkuuta 2023. Vapaalla sivistystyöllä on Suomessa pitkät perinteet. Yli sadan vuoden ajan kansalaisopistot ovat tarjonneet suomalaisille mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen ja

Puhe Tuusulan lukion Jokelan toimipisteen ylioppilasjuhlassa

Tuusulan lukion Jokelan toimipisteen ylioppilasjuhlassa 3. kesäkuuta 2023 pitämäni juhlapuhe. Arvoisat tulevat ylioppilaat, arvoisa apulaisrehtori ja opettajat, hyvät juhlavieraat! Teille Tuusulan lukion ahkerille abiturienteille luovutetaan

Kiitospuheenvuoro Järvenpään kaupunginvaltuustolle

Järvenpään kaupunginvaltuustossa 29. toukokuuta 2023 pitämäni kiitospuheenvuoro kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valinnan johdosta. Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja kokousta seuraavat kaupunkilaiset! Kiitos Järvenpään kaupunginvaltuustolle luottamuksesta saada