Puhe Järvenpään demareiden vappujuhlassa

Puheeni Järvenpään demareiden vappujuhlassa 1.5.2021.

Arvoisat vapun juhlijat!

Tänä vuonna vietämme vappua jo toistamiseen hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Koronatilanteen vuoksi emme tänäkään vuonna voi kokoontua perinteiseen tapaan torille kuuntelemaan puheita ja musiikkia sekä nauttimaan vappuherkuista. Koronatilanteen ei tule kuitenkaan antaa himmentää vapun sanomaa ja merkitystä. Me kaikki olemme pitkän koronavuoden jälkeen tämän yhteisen juhlapäivän ansainneet.

Kuluvalla viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi toivoa herättävän uutisen: Jo 1,5 miljoonaa suomalaista on saanut ensimmäisen annoksen koronavirusrokotetta. Koska rokotustahti kiihtyy ja aiemmin asetetut tiukat rajoitustoimet ovat tehonneet, koronakriisin päättyminen on vihdoin näköpiirissä. Voidaankin siis aivan perustellusti todeta tänään vappuna, että olemme matkalla kohti koronakriisin jälkeistä aikaa.

Vaikka vielä tarvitaan meiltä kaikilta varovaisuutta ja suositusten noudattamista, lähiviikkoina paluu normaalimpaan arkeen voi alkaa vähitellen. Koronatilanteen kohentuminen mahdollistaa myös katseen kääntämisen koronakriisiä seuraavaan aikaan. Millainen maailma meitä odottaa nurkan takana koronaviruksen jäädessä historiaan? Tälle kysymykselle on aihetta antaa muutama ajatus jo nyt.

Koronakriisi on aiheuttanut mittavat terveydelliset, sosiaaliset ja taloudelliset vahingot huolimatta siitä, että Suomessa on pääministeri Marinin hallituksen johdolla onnistuttu kriisin hoidossa monia maita paremmin. Vaikka virus lakkaa aikanaan leviämästä väestön keskuudessa, koronaviruspandemian seurausten kanssa tulemme olemaan tekemisissä vielä pitkään. Siksi koronan jälkihoito määrittää koronan jälkeisen ajan.

Koronakriisin onnistunut jälkihoito nousee hyvinvointiyhteiskuntamme tulevien vuosien tärkeimpien tehtävien joukkoon. Kyse on siitä, että kaikkien selviytymisestä yli kriisin huolehditaan eikä ketään jätetä yksin. Korona-aikana yleistyneisiin hyvinvoinnin ja terveyden ongelmiin on erityisen tärkeää puuttua.

Meidän on kurottava umpeen koronakriisin aikana syntynyt hoitovelka, panostettava ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä löydettävä ratkaisuja niin nuorten syrjäytymiseen kuin ikäihmisten kokemaan yksinäisyyteen. Koronan jälkeisessä ajassa hyvinvointiyhteiskuntaa tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Hyvät kuulijat,

Koronakriisin jälkihoito ei ole vain valtiovallan vastuulla. Myös kuntien on oltava aloitteellisia korona aiheuttamien jälkien korjaamisessa. Niin Järvenpäänkin on oltava. Kunnat voivat palveluidensa kautta vaikuttaa merkittävästi siihen, miten yhteiskunta palautuu kriisin jälkeen entiselleen.

Koronakriisin jälkihoidossa tarvitaan myös vahvaa yhteistyötä. Nyt jos koskaan on aika kutsua hyvin laajasti eri toimijat pohtimaan ratkaisuja korona-ajasta juontuviin haasteisiin. Kunnissa katseiden on käännyttävä erityisesti kolmannen sektorin suuntaan, siis yhdistysten, yhteisöjen ja järjestöjen.

Kunnat voisivat kutsua alueellaan toimivat kolmannen sektorin yhteistyökumppanit pyöreän pöydän ääreen ideoimaan ratkaisuja koronan jälkihoitoon. Yhdistyksissä ja järjestöissä on runsaasti sellaista osaamista, jonka arvo vain entisestään korostuu koronaviruspandemian jälkeisessä tulevaisuudessa.

Kesäkuun kuntavaaleissa valittavat luottamushenkilöt ovat avainasemassa siinä, miten kunnissa käydään korjaamaan koronapandemian aiheuttamia vahinkoja. Tehtävä on haastava, mutta uskon kunnissa hyvin laajasti jaettavan tavoitteen siitä, että kuntienkin on tehtävä osansa koronan jälkihoidossa.

Hyvät ystävät,

Tänä vuonna vappua seuraa reilun kuukauden kuluttua toisenlainen juhla, nimittäin kuntavaalit. Vaalithan ovat todellinen kansanvallan juhla. Järvenpäässä puolueet ovat koronapandemiasta huolimatta etsineet aktiivisesti ehdokkaita ja ehdokaslistat on jätettävä keskusvaalilautakunnalle ensi viikolla.

Haluan jo nyt toivottaa kaikille kuntavaaliehdokkaille, puoluetaustasta riippumatta, onnea vaaleihin. Se, että panee itsensä likoon yhteisten asioiden ja kotikaupungin kehittämiseksi on arvostettavaa. Ehdokkaat ovat todellisia demokratian sankareita, sillä ilman ehdokkaita ei olisi myöskään kansanvaltaa.

SDP lähtee tuleviin kuntavaaleihin Järvenpäässä hyvistä asetelmista. Puolueosastojen yhteisenä tavoitteena on nousta Järvenpään suurimmaksi ryhmäksi kahdentoista vuoden tauon jälkeen. Edellisen kerran voitimme kuntavaalit Järvenpäässä vuonna 2004 ja siitä on kulunut jo hetki. Nyt on näytön paikka.

Uskon, että hyvällä asenteella ja aktiivisella vaalityöllä pärjäämme varmasti. Ja eiköhän sinne torillekin vielä päästä, kun kevät tästä etenee. Muistetaan me ehdokkaat Ruotsin entisen sosialidemokraattisen pääministeri Göran Perssonin sanat: ”Vaalit voittaa se puolue, jonka ehdokkailla on eniten hauskaa.

Siispä lähdetään yhdessä kohti vaaleja, hymy huulilla ja tavoitteet kirkkaana.

Näillä sanoilla haluan toivottaa hyvää vappua teille kaikille!