Kolumni: Korona ei estä kansanvallan toteuttamista

Kolumni on julkaistu Keski-Uusimaa-lehdessä 24. marraskuuta 2020

Yhdysvaltain presidentinvaaleja seurataan aina tarkasti ympäri maailmaa. Siihen on syynsä. Vaalituloksella kun on vaikutusta elämänmenoon myös maan rajojen ulkopuolella. Euroopan ja Suomen kannalta merkitystä on etenkin kulloisenkin presidentin suhtautumisella ja sitoutumisella kansainvälisen yhteistyön tekemiseen.

Tänä vuonna amerikkalaiset valitsivat maalleen presidentin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Koronapandemian vuoksi moni antoi äänensä postitse. Postiäänestyksen suuri suosio vaikutti osaltaan ääntenlaskennan pitkittymiseen ja siihen, että vaalin kannalta ratkaisevien osavaltioiden tuloksia saatiin odottaa useita päivä. 

Suomesta käsin amerikkalainen vaalijärjestelmä vaikuttaa sekavalta. Viimeisen 20 vuoden aikana jo kahdesti pääpuolueiden ehdokkaista enemmän ääniä saanut on jäänyt valitsematta presidentiksi. Epäsuorassa vaalissa tietyillä osavaltioilla on kokoaan suurempi painoarvo valitsijamiesten jakautumisessa ehdokkaiden kesken.

Yhdysvaltain presidentinvaalien useita päiviä kestänyttä ääntenlaskentaa seuratessani tunsin kiitollisuutta suomalaisen vaalijärjestelmän toimivuudesta. Meillä on lähes itsestään selvää, että vaalin kuin vaalin tulos on selvillä jo vaali-iltana. Tarkastuslaskennassa vaalin lopputulos muuttuu yleensä vain vähän, jos ollenkaan.

Korona on uudenlainen haaste vaalien järjestämiselle kaikkialla maailmassa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ensi keväänä kuntavaalit käydään tilanteessa, jossa koronasta ei ole päästy kokonaan eroon. En kuitenkaan epäile hetkeäkään, etteikö vaaleja pystyttäisi järjestämään koronasta huolimatta luotettavasti ja turvallisesti.

Korona voi estää monia asioita, mutta ei kansanvallan toteuttamista vaaleilla. Toki tilanne edellyttää kunnilta erityistä huolellisuutta ennakkoäänestyksen ja varsinaisen vaalipäivän kaikissa järjestelyissä. Niin vaalivirkailijoiden kuin äänestäjienkin turvallisuus tulee taata, jotta äänestäminen on turvallinen kokemus.

Eemeli Peltonen
Kirjoittaja on Järvenpään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (sd.)

Jaa julkaisu

Eemeli Peltonen

Kansanedustaja (sd.) ja Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Jatka lukemista

Kolumni: Harmaa talous kuriin

Kolumni on julkaistu Keski-Uusimaassa 3. huhtikuuta 2024. Harmaa talous on Suomessa yhä todellinen ja huomattava yhteiskunnallinen ongelma. Sisäministeriö määrittelee harmaan talouden sellaiseksi liike- ja yritystoiminnaksi,