SDP:n Peltonen: Hallituksen on korkea aika ratkaista aiheuttamansa työmarkkinakaaos

Tiedote on julkaistu 23. helmikuuta 2024.

SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltonen vaatii hallitusta kantamaan vastuunsa ja ratkaisemaan aiheuttamansa työmarkkinakaaoksen. Peltonen muistuttaa, että ratkaisu vaikeaan tilanteeseen työmarkkinoilla löytyy varmasti, jos tahtoa siihen vain hallitukselta löytyisi.

– Tässä työmarkkinakaaoksessa, johon hallitus on Suomen ajanut, ei ole lainkaan voittajia. Olisikin kaikkien, niin työnantajien, palkansaajien kuin työtä vailla olevienkin ihmisten edun mukaista, että kaaos ei jatkuisi enää päivääkään. Koska kaaos on saanut alkunsa hallituksen ajamista rajuista työelämäheikennyksistä, hallituksen käsissä ovat myös ratkaisun avaimet tilanteen ratkaisemiseksi, Peltonen painottaa.

Peltonen on huolissaan siitä, että hallitus kylvää työelämäheikennyksillään jatkuvien jännitteiden siemenen suomalaisille työmarkkinoille. Sitä satoa ei kukaan halua olla niittämässä tulevilla työmarkkinakierroksilla – eivät työntekijät eivätkä työnantajat, saati kulloinenkin maan hallitus.

– Hallituksen on nyt rauhoitettava tilanne ja käynnistettävä aidot neuvottelut työmarkkinoiden ja työelämän kehittämiseksi. Se edellyttäisi ennen kaikkea hallitukselta pidättäytymistä neuvotteluiden lopputuloksen sanelemisesta. Sovun syntymistä ei varmastikaan vaikeuttaisi, jos hallitus samalla luopuisi kaikkein epäreiluimmiksi koetuista työelämäheikennyksistä, kuten vaikkapa sairaussakosta.

Peltonen muistuttaa, että Suomessa on pitkät perinteet työmarkkinoiden kehittämisestä rakentavassa yhteistyössä sopien. Hallituksen roolina on ollut pysyä poissa työmarkkinapöydistä ja tukea sovun edellytyksiä esimerkiksi veropolitiikan keinoin. Tältä sopimisen tieltä Orpon hallitus on poikkeamassa.

– SDP on esittänyt hallitukselle riippumattoman selvityshenkilön asettamista työmarkkinasolmua aukaisemaan. Selvityshenkilön työn pohjalta olisi mahdollista muotoilla sellainen kompromissi, jossa kukaan ei saa selkävoittoa toisesta. Sellainen reilu kompromissi sopisi perinteiseen suomalaiseen oikeudentuntoon vallan hyvin. Hallitus voisi hyvin tarttua tähän rakentavaan ehdotukseen, Peltonen päättää.

Jaa julkaisu

Eemeli Peltonen

Kansanedustaja (sd.) ja Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Jatka lukemista

Vappupuhe Järvenpäässä 1.5.2025

Pidin vappupuheen Järvenpään demareiden vappujuhlassa 1. toukokuuta 2025. Arvoisat vapun juhlijat, hyvät ystävät! Suomen lippu liehuu tänään suomalaisen työn päivän kunniaksi. Vappu on paitsi työtä

Avauspuhe Järvenpään Urheilugaalassa

Pidin Järvenpään Urheilugaalan avauspuheen Seurojentalolla perjantaina 25.4.2025. Muutokset puhuttaessa mahdollisia. Arvoisat juhlavieraat, hyvät ystävät! Järvenpään Urheilugaala järjestetään tänään ensimmäistä kertaa. Haluan Järvenpään kaupungin puolesta lämpimästi

Kiitos luottamuksesta kuntavaaleissa!

Lämmin kiitos luottamuksesta kuntavaaleissa! Kuntavaalien lopulliseksi äänimääräkseni muodostui tarkastuslaskennassa 1 460 ääntä. Haluan kiittää jokaista, joka antoi minulle vaaleissa luottamuksensa. Suuri luottamus velvoittaa työskentelemään uutterasti