SDP:n Peltonen ja Heinäluoma kysyvät ministeri Rantaselta: Mikä muuttui yhdessä yössä?

Tiedote on julkaistu 17. marraskuuta 2023.

SDP:n kansanedustajat, hallintovaliokunnan jäsenet Eemeli Peltonen ja Eveliina Heinäluoma pitävät hyvänä ja tarpeellisena, että Suomi on pyytänyt itärajan tilanteeseen apua myös Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexilta. Kansanedustajat hämmästelevät kuitenkin sitä, miksi vasta eilen kyselytunnilla sisäministeri Rantanen niin ponnekkaasti torppasi kysymyksen eurooppalaisesta tuesta.

– Avunpyyntö Frontexilta on aivan oikea ja vastuullinen päätös, sillä Suomen itäraja on myös EU:n yhteinen ulkoraja. Suomen itärajan turvallisuus ja vakaus on tärkeää niin Suomelle kuin myös koko EU:n yhteinen asia, kansanedustajat muistuttavat.

Peltonen ja Heinäluoma kummastelevat kuitenkin sisäministerin vastausta eilisellä eduskunnan kyselytunnilla, kun häneltä nimenomaisesta aiheesta kysyttiin.

– Vielä eilen ministeri kertoi, ettei EU:n tai Frontexin avulle ole mitään tarvetta tässä hetkessä. Herää kysymys, mikä muuttui yhdessä yössä? Miksi sisäministeri niin painokkaasti eilen tyrmäsi kysymyksemme mahdollisesta tuesta ja sen pyytämisestä kyselytunnilla?

-Suomi on osa EU:ta ja yhteistyö rajavalvonnassa ja sen puitteissa tarvittaessa saatava apu ovat aivan keskeisiä ulottuvuuksia rajaturvallisuutemme varmistamisessa, kaikissa tilanteissa.

Jaa julkaisu

Eemeli Peltonen

Kansanedustaja (sd.) ja Järvenpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Jatka lukemista

Vappupuheeni Järvenpäässä ja Tuusulassa 1.5.2024

Pidin 1.5.2024 vappupuheeni Järvenpään demareiden vappujuhlassa Rantapuistossa ja Tuusulan demareiden Torppa Wapussa Hyrylän Torpalla. Muutokset puhuttaessa mahdollisia. Arvoisat vapun juhlijat, hyvät ystävät! Kevätaurinko tervehtii meitä