Kuntaliitos

Kuntaliitoksesta ei saa tulla ikuisuuskysymystä

Mielipidekirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaassa 6. tammikuuta 2017. Kuntaliitoksesta Tuusulan, Keravan ja Järvenpään yhdistämiseksi on puhuttu pitkään. Kolmen kunnan yhdistäminen on noussut esiin useissa eri selvityksissä yhdeksi vaihtoehdoksi Keski-Uudenmaan kuntarakenteen tiivistämiseksi. Kuntien yhdistyminen on lukuisista yrityksistä huolimatta jäänyt toteuttamatta. Esteeksi kuntaliitokselle muodostui edellisellä kerralla silloisen Kataisen hallituksen kuntauudistuksen kariutuminen sekä joidenkin…

Päättäjät pohtimaan kuntaliitosta

Vastine ilmestynyt Keski-Uusimaassa 2.9.2016. Mielipidekirjoitukseni (25.8.) Tuusulan ja Järvenpään kuntaliitoksesta, sekä uuden kunnan hallintomallista herätti ilahduttavasti keskustelua. Esitin, että uuden kunnan hallintomalli tulisi ratkaista ennen mahdollista liitosta. Epäilin järvenpääläisten suhtautuvan itseni tavoin kielteisesti Tuusulan valtuuston enemmistön kaavailemaan pormestarivetoiseen hallintomalliin. Aarno Järvisen (sd.) ja Pekka Koivumäen (ps.) vastaukset…

Kyllä kuntaliitokselle, ei pormestarimallille

Mielipidekirjoitus on ilmestynyt Keski-Uusimaassa 25.8.2016. Kuntajohtajat Hannu Joensivu ja Erkki Kukkonen esittivät Keski-Uusimaan haastattelussa (17.8.) Tuusulan ja Järvenpään kuntaliitosta. Kaksikko perusteli esitystään muun muassa sillä, ettei nykyisenlaiseen hallinto- ja palveluverkkoon ole enää varaa hallituksen maakunta- ja sote-uudistusten toteutuessa. Esitys kuntaliitoksesta on mielestäni tärkeä ja tervetullut. Toivoin liitoksen…

Kolumni: Kansanäänestys kuntaliitoksesta tarvitaan

Kolumni on ilmestynyt Keski-Uusimaa -lehdessä 4. elokuuta 2015 Hanke Keski-Uudenmaan kaupungin muodostamiseksi tuo vauhtia kuntapolitiikan syksyyn. Hyvinkää, Pornainen, Tuusula, Mäntsälä ja Järvenpää muodostaisivat suunnitellussa kuntaliitoksessa 150 000 asukkaan kaupungin. Se olisi toteutuessaan kertaheitolla Suomen seitsemänneksi suurin kaupunki. Syksyllä viiden kunnan valtuustojen on tarkoitus päättää, jatkavatko ne mukana yhdistymishankkeessa. Jos aikataulu…