Ajatuksia ja tavoitteita tulevalle valtuustokaudelle

Ajatuksia ja tavoitteita tulevalle valtuustokaudelle

Tuetaan kaupungin kasvua ja kehitystä

Järvenpään sijainti pääradan varrella, pääkaupunkiseudun läheisyydessä, on ihanteellinen. Jotta kaupungin kehitys jatkuisi nousujohteisena, Järvenpään on päästävä vahvemmin osaksi pääkaupunkiseudun kasvua.

Järvenpää ei kasva ja kehity itsestään. Tarvitaan päättäjiä, jotka näkevät kaupungin kasvun mahdollisuutena ja haluavat tukea sitä. On meidän käsissämme, nostetaanko Järvenpää yhdeksi Etelä-Suomen merkittävimmistä kaupungeista.

• Tarvitaan rohkeaa maanhankinta ja -käyttöpolitiikkaa, monipuolista asuntorakentamista sekä elinkeinoelämän toiveiden huomioimista, jotta Järvenpään kasvu jatkuu nousujohteisena.

• Kohtuuhintaisia koteja – niin kerrostaloasuntoja kuin pientalojakin – on rakennettava. Kaupungin keskusta saa kasvaa ylöspäin, mutta pidetään reuna-alueet pientalovaltaisina.

• Kannatan Tuusulan, Järvenpään ja Keravan kuntaliitosta, joka tehostaisi merkittävästi alueen maankäyttöä sekä purkaisi päällekkäistä hallintoa.

Panostetaan sivistys- ja vapaa-aikapalveluihin

Olen toiminut päättyvällä valtuustokaudella Järvenpään sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajana. Tunnen tulevaisuuden kunnan tehtäväkentän hyvin.

Sivistys-, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut ovat parasta ennaltaehkäisyä ja niistä huolehtiminen lisää kunnan elinvoimaisuutta. Myös taloudellisesti vaikeina aikoina on panostettava sivistys- ja vapaa-aikapalveluihin.

• Kaupungin liikuntatilojen käyttöastetta tulee nostaa ja vajaakäyttöä vähentää.

• Turvataan järjestöille tarkoitettujen kohtuuhintaisten ja maksuttomien tilojen saatavuus.

• Toteutetaan harrastustakuu, jotta jokaisella nuorella olisi mahdollisuus vähintään yhteen mielekkääseen harrastukseen.

Ikäihmiset on nähtävä voimavarana

Päättäjien on nähtävä ikäihmiset voimavarana. Ikäihmisille on tarjottava mahdollisuus harrastaa ja toimia aktiivisina kuntalaisina Järvenpäässä.

Sitoudun aidosti kuuntelemaan ikäihmisten näkemyksiä ja huomioimaan ne päätöksenteossa. Nyt tarvitaan sukupolvet ylittävää yhteistyötä kaupungin kehittämiseksi.

• Järvenpään tulee olla ikäihmisille hyvä paikka asua ja toimia aktiivisina kuntalaisina. Ikäihmisten tarpeet on huomioitava erityisesti rakentamisessa ja kaupunkisuunnittelussa.

• Ikäihmisiä on kuunneltava. Jos tulen valituksi, olen aktiivisesti yhteydessä kaupungissa toimiviin eläkeläisjärjestöihin ja eläkeläisneuvostoon.

• Ikäihmisten tekemä vapaaehtoistyö on korvaamatonta ja sitä täytyy tukea tarjoamalla esimerkiksi laadukkaita toimitiloja kaupungin alueelta.